Halpabussit Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

Viime vuosina halpabussiverkosto on kasvanut olennaisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, jonka myötä bussilla matkustaminen on usein halvin tapa matkustaa Keski- ja Etelä-Euroopassa ja USA:n itä- ja länsirannikolla. Kampanjatarjouksia hyödyntämällä esimerkiksi Roomasta Milanoon tai New Yorkista Washingtoniin voi matkustaa halvimmillaan muutamalla eurolla.

Halpabussiyhtiöiden nopeasta kasvusta johtuen esimerkiksi matkaoppaista ei aina löydy ajantasaista tietoa halpabussiyhtiöistä, joten kokosimme listan tuntemistamme halpabussiyhtiöistä. Lista tuskin on täydellinen, joten kommentoithan jos listalta puuttuu tuntemasi halpoja bussi- tai junalippuja myyvä yhtiö.

Varaa liput hyvissä ajoin etukäteen ja seuraa kampanjatarjouksia

Perinteisistä kaikki liput samaan hintaan myyvistä bussiyhtiöistä poiketen useimmat halpabussiyhtiöt käyttävät samankaltaisia hinnoittelumalleja kuin lentoyhtiöt, joten bussilippujen hinta nousee yleensä lähtöpäivän lähestyessä. Vastaavasti suosituimmilla viikonloppuvuoroilla matkustaminen on usein kalliimpaa kuin arkisin.

Lentoyhtiöiden tapaa monet halpabussiyhtiöt kuten Megabus ja Flixbus julkaisevat säännöllisesti kampanjatarjouksia, joita hyödyntämällä yhdensuuntaisen lipun esimerkiksi Lontoosta Pariisiin saa ostettua halvimmillaan eurolla.

Halpabussiyhtiöt säästävät usein kustannuksissa käyttämällä linja-autoasemien sijasta kadulla olevia bussipysäkkejä, joten ennen lippujen ostamista on syytä selvittää bussipysäkin tarkka sijainti.

Vaihtoehtoja halpabusseille

Monet perinteiset bussiyhtiöt ja valtio-omisteiset junayhtiöt ovat vastanneet kiristyneeseen kilpailuun tuomalla myyntiin mm. halvempia ennakko-ostoaikaehtoja sisältäviä tarjouslippuja, joten eri vaihtoehtoja kannattaa vertailla tarkkaan. Ranskalainen valtio-omisteinen rautatieyhtiö SNCF on vastannut kiristyneeseen kilpailuun tuomalla markkinoille myös halpalentoyhtiömäisesti toimivia nopeita OUIGO -halpajunia.

Megabus

Megabus on Euroopan suurin varsinainen halpabussiyhtiö, joka liikennöi mm. USA:n itä- ja länsirannikon, Saksan, Italian ja Ranskan sisäisten linjojen lisäksi mm. Englannista Irlantiin, Espanjaan ja Hollantiin.

Eurolines

Monissa Euroopan maissa toimiva Eurolines on usein junaa halvempi vaihtoehto erityisesti viime hetken lippuja ostettaessa vaikka yhtiö ei ole varsinainen halpabussiyhtiö. Interrail-lipulle halvempaa vaihtoehtoa etsiville Eurolines myy 15 ja 30 päivän bussipasseja.

Lontoo

Jalkaongelmat lentokoneessa kuriin lentosukilla

Kompressiosukat vähentävät jalkojen turvotusta ja parantavat verenkiertoa lentokoneessa.

Katso Tarjous
partioaitta.fi
mainos

Halpabussit Euroopassa

Suomi ja Baltia

  • Luxexpress liikennöi Baltian sisäisten reittien lisäksi mm. Helsingistä Pietariin, Varsovasta Budapestiin, Berliiniin ja Prahaan. Yhdensuuntainen lippu esimerkiksi Helsingistä Pietariin maksaa alk. 16 euroa.
  • Superbus liikennöi Tallinnasta Tartoon, Pärnuuhun, Narvaan sekä Riikan ja Vilnan kautta Varsovaan. Lipun Tallinnan satamasta (Reisisadam) Riikan saa ostettua alk. 4 eurolla.
  • Onnibus.com liikennöi mm. Helsingistä Jyväskylään, Kajaaniin, Kotkaan, Kuopioon, Turkuun, Tampereelle, Poriin, Ouluun, Vaasaan ja Turusta Tampereelle ja Jyväskylään.
  • Perinteisiä bussiyhtiöitä edustava ExpressBus myy alk. 2-5 euron lippuja Helsingistä Tampereelle ja Tampereelta Turkuun.
  • Pohjolan Liikenne on vastannut Onnibusin markkinoille tuloon tuomalla myyntiin 3-5 euron tarjouslippuja mm. Helsingistä Kotkaan ja Turkuun.

Espanja

  • ALSA ei varsinaisesti ole halpabussiyhtiö mutta yhtiö on vastannut kiristyneeseen kilpailuun alentamalla hyvissä ajoin etukäteen ostettujen lippujen hintoja. Esimerkiksi yhdensuuntaisen lipun Málagasta Sevillaan saa ostettua halvimmillaan viidellä eurolla.

Italia

  • Flixbus liikennöi mm. Milanosta Roomaan, Genovaan, Pisaan, Roomasta Anconaan, Pisaan, Venetsiaa, Triesteen ja Firenzestä Venetsiaan, Roomaan, Napoliin, Torinoon ja Milanoon. Yhdensuuntaisen lipun esimerkiksi Firenzestä Napoliin saa ostettua halvimmillaan eurolla.
  • Megabus liikennöi mm. Roomasta ja Milanosta Firenzeen, Napoliin, Venetsiaan, Torinoon ja Pisaan.

Iso-Britannia

  • EasyBusilla pääsee Gatwickin ja Stanstedin lentokentiltä halvimmillaan kahdella punnalla Lontooseen.
  • Megabus on Euroopan suurin halpabussiyhtiö, joka Britannian sisäisten reittien lisäksi liikennöi mm. Lontoosta Pariisiin, Dubliniin, Brysseliin, Rotterdamiin, Kölniin, Toulouseen, Barcelonaan, Torinoon ja Milanoon.
  • Megatrain myy junalippuja yleensä alennettuun hintaan muiden junayhtiöiden ruuhkatuntien ulkopuolella lähteviin juniin mm. Lontoosta Southhamptoniin, Bathiin, Nottinghamiin, Sheffieldiin ja Exeteriin.
  • National Express liikennöi Englannin, Skotlannin ja Walesin sisäisten linjojen lisäksi mm. Lontoosta Ranskaan, Brysseliin, Amsterdamiin ja Saksaan.

Itävalta

  • Westbus myy lippuja Wienistä Graziin ja Klagenfurtiin alk. 9 eurolla.

Norja

  • Lavprisekspressen myy yhdensuuntaisia lippuja Oslosta Stavangeriin ja Trondheimiin alk. 99 kruunulla (n. 11 euroa).

Puola

Mm. ArrivaBus, NeoBus, Polskibus ja taniBus myyvät Puolan sisäisiä lippuja, joista PolskiBusin verkosto on selkeästi kattavin. PolskiBus myy lippuja myös Varsovasta Berliiniin ja Kieliin ja LuxExpress mm. Varsovasta Vilnaan, Budapestiin ja Prahaan.

Ranska

  • Megabus liikennöi mm. Pariisista Rennesiin, Nantesiin, Le Mansiin, Bordeaux’hon, Toulouseen, Strasbourgiin, Lontooseen ja Amsterdamiin. Kampanjatarjouksia hyödyntämällä yhdensuuntaisen lipun esimerkiksi Pariisista Toulouseen saa ostettua halvimmillaan parilla eurolla.
  • Ouibus on Ranskan rautateiden (SNCF) omistama bussiyhtiö, joka liikennöi Ranskan sisäisten bussilinjojen lisäksi mm. Pariisista Amsterdamiin, Brysseliin, Geneveen, Barcelonaa, Milanoon, Torinoon ja Lontoseen. Yhdensuuntaisen lipun esimerkiksi Pariisista Lyoniin saa ostettua alk. 9 eurolla ja Brysseliin 15 eurolla.
  • Ouigo on Ranskan rautateiden halpajunayhtiö, joka liikennöi nopeilla TGV-junilla mm. Pariisista Avignoniin, Le Mansiin, Lyoniin, Marseilleen, Montpellieriin ja Nantesiin. Yhdensuuntaisen lipun esimerkiksi Pariisista Montpellieriin saa ostettua halvimmillaan kympillä.

Saksa

  • ADAC Postbus ei ole varsinainen halpabussiyhtiö mutta yhtiö myy edullisia bussilippuja Saksan sisäisille reiteille ja naapurimaihin.
  • Berlin Linien Bus liikennöi Berliinistä mm. muualle Saksaan, Kööpenhaminaan, Amsterdamiin, Prahaan, Brysseliin ja Wieniin.
  • DeinBus liikennöi lähinnä Saksan sisäisillä reiteillä.
  • Flixbus liikennöi Saksan sisäisten reittien lisäksi mm. Saksasta Kööpenhaminaan, Italiaan, Brysseliin, Amsterdamiin, Pariisiin, Brysseliin, Budapestiin, Puolaan ja Itävaltaan.
  • Megabus liikennöi Saksan sisäisten linjojen lisäksi mm. Frankfurtista ja Kölnistä Pariisiin, Amsterdamiin, Brysseliin ja Englantiin. Yhdensuuntaisen lipun esimerkiksi Berliinistä Kölniin saa ostettua halvimmillaan muutamalla eurolla.

Saksan sisäiset tavalliset junaliput ovat yleensä melko kalliita mutta Deutsche Bahnin tuotevalikoimasta löytyy muutamia mielenkiintoisia tarjouslippuja:

  • Lufthansan ja airberlinin kv. lentoihin voi lentoja ostaessa yhdistää 29 euroa/suunta maksavan Rail & Fly -lipun, joka oikeuttaa matkustamaan rajattomasti junalla Saksassa joko saapumispäivän tai saapumispäivää seuraavan päivän ajan (lipun voi periaatteessa yhdistää myös monien muiden lentoyhtiöiden lippuihin mutta muut yhtiöt eivät myy yhdistelmälippuja netissä).
  • Matkustajamäärästä riippuen 40-56 euroa maksavalla Schönes Wochenende -lipulla 1-5 henkilöä voi matkustaa viikonloppuisin yhden päivän ajan rajattomasti paikallisjunilla.
  • Hamburg – Köln Express myy usein Deutsche Bahnia halvempia junalippuja Hampurista Kölniin.

Tšekki

  • StudentAgency myy lippuja mm. Prahasta Saksaan, Kööpenhaminaan, Krakovaan,

Metsä autotie

Halpabussit muualla

USA ja Kanada

  • Boltbus liikennöi mm. New Yorkista Bostoniin, Washingtoniin ja Philadelphiaan, Seattlesta Vancouveriin ja Portlandiin, Los Angelesista San Franciscoon ja Las Vegasiin.
  • Megabus on Pohjois-Amerikan suurin halpabussiyhtiö, jonka tärkeimmät liikenteen solmukohdat sijaitsevat New Yorkissa, Chicagossa, Torontossa, Philadelphiassa, Atlantassa, Dallasissa ja Washingtonissa. USA:n itärannikon sisäisten reittien lisäksi yhtiö liikennöi mm. Las Vegasista Kaliforniaan, Los Angelesista San Franciscoon ja San Joseen, Torontosta Montrealiin ja New Yorkiin.

Japani

  • Willer Express ei ole varsinainen halpabussiyhtiö mutta yhtiö myy edullisia bussilippuja. Esimerkiksi yhdensuuntaisen lipun Tokiosta Osakaan saa ostettua alk. 3200 jenillä (n. 25 €). Ennen matkaa kannattaa tutustua myös Japan Railwaysin junapasseihin, jotka oikeuttavat matkustamaan rajattomasti junalla 7-21 päivän ajan (junapassi on usein kalliimpi mutta selkeästi nopeampi vaihtoehto).

Uusi-Seelanti

  • Nakedbus myy lippuja monille suosituille Uuden-Seelannin sisäisille reiteille.

Muuta luettavaa

Miten varata edullisesti Latinalaisen Amerikan sisäiset lennot?

Miten varata edullisesti Latinalaisen Amerikan sisäiset lennot?

Bussilla matkustaminen on usein lentämistä halvempi tapa matkustaa Latinalaisessa Amerikassa ja samalla pääsee usein ihailemaan…

Lue lisää

Miten lentoyhtiöt myyvät matkustusluokan korotuksia?

Miten lentoyhtiöt myyvät matkustusluokan korotuksia?

Monet lentoyhtiöt myyvät paikkatilanteen salliessa matkustusluokan korotuksia eli upgradeja Premium Economy- ja businessluokkaan alennettuun hintaan…

Lue lisää

Tietopaketti maailmanympärilennoista

Tietopaketti maailmanympärilennoista

Lennot maailman ympäri voi hankkia esimerkiksi ostamalla lentoyhtiöallianssin Round the World -lentopassin tai rakentamalla itse…

Lue lisää